Tällä viikolla yritän saada edes kaksi asiaa tehtyä, muuten on ollut aika näköalattomat fiilikset tämän elämän suhteen: takana ihan ok. tulevaisuus, edessä ei niinkään... On aika raskasta tuntea itsensä tälle yhteiskunnalle täysin hyödyttömäksi, tarpeettomaksi ja näkymättömäksi, kun ei osannut eikä varmaan edes tahtonut mennä siihen virtaan, putkeen mukaan ja olla niinkuin muut ja nyt on vain seiniä vastassa joka puolella ja saa vain tuhahduksia ja ylenkatsetta osakseen. No sentään lapset tarvitsevat ja koira tarvitsee, kuka veisi lapsia harrastuksiin tai veisi koiraa ulos/antaisi sille ruokaa, jos en minä. Lapsillakin on onneksi harrastuksia tänä syksynä, saa vähän vaihtelua, kun lähtee viikottain useamman kerran toiselle puolelle kaupunkia. Elämäni on totisesti aika yksitoikkoisen ankeaa, niin ankeaa, että en jaksa enää edes lukea toisten hohdokkaista ja menevistä elämistä.
Mutta, syksy on kaunis.
Sanoja, jotka kuulin radiosta ja jotka lohduttivat tänään:
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Johannes 1:12
Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Matt. 5:4
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room 8:38-39
En tiedä, miten lohduttaisin tai tukisin sinua tässä elämäntilanteessa.... Ite kun olen nuo tunnot läpikäynyt. Ei siis mitään uutta auringon alla.
VastaaPoistaTyökkärikokemukseni 4-kymppisenä olivat niin ikävät, etten enää jaksanut olla pomputettavana. Olen ollut ja olen mieheni siivellä eläjä.
Kun 40-vuotiaana sain kuulla olevani liian vanha työelämään, itkin monta päivää. Itsetunto oli lattian raossa. Eivät auttaneet lisäopinnotkaan, joiden aikana tietty vanhenin lisää ;)
Silti en kadu, että valitsin kotiäitiyden.
Arvostan kotiäitejä, samoin mieheni :)
En ymmärrä naisia, joille uralla kohoaminen on tärkeämpää kuin omat lapset, oma perhe. Ei niillä naisilla ole yhtään enempää tunteja vuorokaudessa kuin muillakaan naisilla.
Tiedän, että tällaiset mielipiteet nostattavat niskavilloja, mutta saanen silti kantani sanoa!!
Sinä, Mirja teet tärkeää kutsumustyötä perheesi parissa. Lapset ovat pieniä niin vähän aikaa.
Kun Jumala tahtoo sinun suuntaavan täyspäiväisesti työelämään, Hän näyttää tien. Usko niin.
Eihän se kotiäidin työ mitään hohdokasta ja ihailtua ole tässä yhteiskunnassa, mutta Jumalan silmissä on.
Mehän emme tiedä, jos vaikka sinulle löytyisi jotain mieleistäsi työtä hyvinkin pian...
..sellaista, joka ei vaadi uraputkeen menemistä.
Rukoillaan sinulle mittatilaustyötä tähän elämän vaiheeseen!
Siunausta!
Nurkkalintu, kiitos kun jaoit minulle oman kokemuksesi rehellisesti ja kaunistelemattomasti, sanoistasi oli suurempaa lohtua arvaatkaan.
VastaaPoistaTiedänhän, että en ole yksin, vaan yksi kenties sadoista tuhansista, mutta kun itsetunto painuu alas, sitä sokeutuu ja kuvittelee olevansa enemmän yksin kuin onkaan, kun näkee miten ympärillä muut porskuttaa ja menestyy, ottaa pankista lainaa, ostelee omakotitaloja, käy ulkomailla ja ostaa uusia autoja, ostelee sadoilla euroilla ruokaa ja itse laskee kaupassa euroja mihin on varaa ja mihin ei, tuntee itsensä niin epäonnistuneeksi. Ehkä eniten olen surrut sitä ulkopuolelle jäämistä, hylätyksi tulemista, kun ne piirit, joihin joskus pyrki sisään, kertakaikkiaan jäivät, kun en ollenkaan menestynyt niinkuin olisi pitänyt ja olen nyt jonkinlainen hylkiö/outsider siinä joukossa. Surrut sitä, että rakensin elämäni jonkinlaisen pohjan päälle ja nyt koen, että olen sysännyt itseni/sysäytynyt ulkopuolelle ja joutuneeni tyhjän päälle, jossa pitäisi varmaan aloittaa alusta, mutta kun en osaa ja jaksa enää aloittaa alustakaan ainakaan omassa voimassani.
Ja todellakin minua tarvitaan kotona, koiramme on jo iäkäs, kuka käyttäisi koiraamme valoisan aikaan metsässä, jos en minä, kuka olisi saattamassa keskimmäistämme kouluun ja hakemassa häntä koulusta pois, tyttö kun pelkää kulkea yksin tässä kaupunginosassa, jossa on paljon kaikenlaisia humalaisia. Tämä kaikki on minulle kultaakin kalliimpaa tällä hetkellä, kaikki muu raha, työ jne. on toissijaista. Mihinkään uraputkiin en sopisikaan, oravanpyörästä lähdin pois, ennen kuin sinne koskaan jouduinkaan, koska tiedän olevani ihminen, joka ahdistuu sellaiseen joutuessaan. Toisaalta sitten joutuu elämään sen hajottavan ristiriidan kanssa, kun yhteiskunnan odotus on se, että jokainen on tuottava jäsen ja toisaalta sitten oma taloudellinen tilannekin on painostavana tekijänä.
Viiime viikko oli näiden masentavien ja osin katkerienkin tunteiden kanssa ahdistava, mutta nyt Jumala on viime päivien aikana taas antanut sellaisia muutamia kirkkaita helmiä, jotka ovat taas valaneet uskoa siihen, että hän tietää mihin olen matkalla ja pitää lankoja käsissään, vaikka ei yhtään tuntuisi siltä, että mitään valoa on missään. Ja oppinut senkin, että lopultakin päämääräni on oppia enemmän tuntemaan Kristusta, oppia enemmän elämään elämääni hänelle, muureja on paljon ylitettävänä (todella monta), eikä se ole minunkaltaiselleni, jonka itsetuntoon ulkopuolisten on mielipiteillään helppo vaikuttaa, helppoa ollenkaan, mutta vasta viime päivinä olen ymmärtänyt, että Kristuksen tuntemisen tulee olla se päämäärä, jota kohti kulkea. Rukoilen voimaa ja rohkeutta päivä päivältä enemmän oppia todistamaan Jeesuksesta, enemmän olla piittaamatta normeista ja ulkopuolisten mielipiteistä, oppia elämään yksin hänessä ja hänestä. Että ytimessä olisi yksin Jeesus ja Jeesuksen rakkaus, ihan joka päivä.
"Sillä Herra on henki, ja missä Herran henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki." 2.Kor. 3
Kiitos kun olet muistanut meitä rukouksissasi, siunattua viikkoa sinulle Nurkkalintu ♥
Kiitos, Mirja :) <3
VastaaPoistaKirjoitat tuossa myös minulle tuttuja kipuja ja prosesseja. Tuskallisenkin tuttuja, jotka ajoittain edelleen "nostavat päätään". Tuskin niistä täysin pääsee irti tässä elämässä....
Siitäkään huolimatta, että on antanut anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Olemme eläneet erään ystävyyssuhteen takia myös köyhyydessä, markkoja laskien. Luotimme ja uskoimme vääriin ihmisiin, ns. "uskovaisiin ystäviimme".
Elämme edelleen monien ihmisten mittapuun mukaan vaatimattomasti ja säästeliäästi. Ei yhden ihmisen palkalla rehvastella ja tehdä upeita kokemusmatkoja!
Yksi valtava siunaus tällä minun kokemuksellani ja "yksinäisyydelläni", outsiderin osallani on ollut: olen ehtinyt lukea paljon Raamattua ja hyviä hengellisiä kirjoja ja rukoilla ja taas rukoilla. Jos olisin ollut esim. 3-vuorotyössä, tilanne olisi toinen. Nyt olen saanut viettää paljon aikaa Jumalani kanssa. Siitä olen todella kiitollinen!
Kuljetaan luottaen ja turvaten Taivaan Isään. Hän tietää tilanteemme ja on kaikesta ajantasalla!
Rukoillaan!